Blogista opetuksen väline?

Blogin kirjoittamista voi hyvin käyttää vaikka ammatillisissa opettajaopinnoissa kuvaamaan opiskelijan oman profession oppimista. Blogitehtävässä opiskelija voi kuvata vaikka opetusharjoittelusta nousseita ajatuksia ja kysymyksiä omasta opetusalastaan.

Blogilla voi harjaannuttaa muutenkin tarinallisuutta. On hyvä osata kertoa blogin kautta arkityöstään. Monissa kunnissa kunnanjohtaja tekee blogin. Kuinka usein? Kysytiin somekoulutuksessamme Hollolan kunnassa. Some-kouluttaja Pauliina Mäkelä kommentoi, että jos kuntalaiset tottuvat kerran kuussa blogiin, niin se on hyvä aikataulu ja palvelulupaus.

Minusta blogi on hyvä renki, huono isäntä. Blogikirjoittamista tulee harjaannuttaa. Tekstin muoto, asia vai huumori. Monia kysymyksiä. Itse haluaisin kirjoittaa nasevia blogeja ajankohtaisista aiheista. Aiheista, mitkä sytyttävät kipinää, hyvällä. Täytyy harjoitella.

Pieni karhunkierros -usean unelma

Kun lähdin toivomalleni uralle päivähoidon ja varhaiskasvatuksen eli lasten maailmaan, mietin, mitkä ovat vahvuuksiani lasten viriketoiminnan saralla. En ollut askartelija, en musisoija, en taiteilija. Olin vähän vaan jokaista, sinnepäin. Sitten vuonna 1997 Riihimäen erämessuilla minulle kävi herätetason oivallus: Minuthan on lapsena pakotettu marjametsään! Nyt kerään omat metsämarjat pakastimeen ja vähän muillekin. Se oli se, vahvuuteni: lasten kanssa luontoon! Olen ollut aktiivinen luontokasvattaja toistakymmentä vuotta töissä ja mikä parasta, myös vapaa-ajallani. Olen innostunut ja innostava, lasten kanssa metsässä. Entäpä oma innostukseni? No, kerään marjoja edelleen, kalastan, liikun ja nautin. Ei minusta erä-Kaisaa ole tullut. Toisinaan pukeudun itsekin edelleen väärin lähtiessäni metsään, en osaa tehdä kaunista kaarnalaivaa, enkä osaa tehdä kunnon solmujakaan ja toisinaan taas olen niin osaava ja teen hyvät nuotiokahvit, löydän sienet ja en eksy eli tunnen peruskarttamerkit.

Suutarin lapsellakaan ei ole kenkiä. Nyt olen täällä Kuusamossa ja sain toteuttaa yhden haaveeni. Kiersimme eilen pienen karhunkierroksen, 12km ylös ja alas, portaita, pitkospuita ja polkuja. Vaeltamaan en ole koskaan uskaltautunut lähtemään, vaikka koen, että se olisi upea kaste luontotoiminnan syventämiselle. Näin aikuisiällä. Moni meistä halajaa lapin ruskan väriloistoon ja talvisille hangille tuolta etelän huiskeesta. Minäkin taas eilen mietin, miksi? Mikä täällä on paremmin? Miksi ajaa tänne asti päästämään irti töistä? Samanlaisia polkuja on muuallakin, etelässäkin, En löytänyt muuta vastausta kuin sen, että täällä on vähemmän väkeä, ihmiset hymyilevät poluilla kohtaamilleen vieraille ja täällä ollaan yhdessä irti arjen asioista; tiskistä, pölyistä ja kotisohvasta. Miten saan siirrettyä tämän irtioton arkeeni, vaikka juuri ennen työpäivääni tai heti sen jälkeen? Valitsenko jonkun paikan työmatkalla, mihin pysähdyn ja nollaan itseni siinä vai keksinkö jotain muuta? Taidan valita tietoisen lappifullnesin ja istahdan vaikka parvekkeelle ja annan ajatusten avautua.